Palvelumme

Kukkakauppa

Puutarha Sundströmin puutarhan kukkakaupassa on laaja valikoima erilaisia kukkia jokaiseen tilanteeseen – arkeen, juhlaan, iloon ja suruun. Hoidamme kukkien sidontatyöt ammattitaitoisesti, jonkin verran myös omaa kasvihuonetuotantoamme hyödyntäen. Kukkavälityksiä tehdään niin lähelle, kuin kauaskin Interfloran ja ekukan verkkokaupan välityksellä.
Vastaamme myös yritysten ja hautaustoimistojen kaikenlaisiin kukkatarpeisiin; kauttamme hoituu esimerkiksi kukkien toimitus, kukkaistutusten teko, viherkasvien huolto sekä leikkokukkien toimitus merkkipäivien muistamiseen.

Puutarhamyymälä

Omasta 1800 neliön kesäkukkapuutarhastamme löytyvät kesäaikaan kesäkukat sekä yrttien ja vihannesten taimet. Pienellä perennakujalla sijaitsevat vuosittain vaihtuvat valikoimat perennoja sekä hedelmäpuita ja marjapensaita. Myymälästämme löytyy myös ruukut, kasvualustat ja lannoitteet. Ympäri vuoden valikoimiimme kuuluu myös laaja valikoima vähän erikoisempiakin viherkasveja.

VeeVee Retro

VeeVee Retro on alun perin yrittäjän sivutoiminen harrastustyö. Nyt harrastuksesta on tullut myös osa päätyötä, ja myymälä löytyykin puutarhastamme kukkien keskeltä. VeeVee Retro tarjoaa ison valikoiman vaihtoehtoista muotia 50 -luvun tyyliin. Uustuotantona valmistetut kellohelmaiset mekot, kauniit korkokengät ja käsilaukut hurmaavat tyylikkyydellään ja kuoseillaan. VeeVee Retron Pop up -myymälän saattaa löytää myös erilaisista auto- ja musiikkitapahtumista.

Kahvibaari Retro

Kahvibaari Retro on pieni lämminhenkinen kahvila, jonka sisustus henkii menneen ajan tunnelmaa. Vitriinistä löytyy itse leivotut herkut, ja valikoimassamme on myös gluteenittomia ja laktoosittomia herkkuja. Kakut ja muut leivonnaiset valmistuvat myös tilaustyönä isompiinkin juhliin.

Kukkakurssit

Järjestämme ryhmille erilaisia kukkakursseja ja workshoppeja toiveiden mukaan. Esimerkkejä pitämistämme kursseista: kranssikurssi, kimppukurssi, kukkaseppelekurssi ja kukka-asetelmakurssi. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous juuri sinun ryhmällesi sopivasta kurssista. Kukkakurssi voidaan pitää meillä – tai voimme saapua luoksesi!

Hautojen hoitopalvelu

Puutarha Sundström hoitaa hautapaikan istutukset Karkkilan hautausmailla luotettavasti, ammattitaidolla sekä omaisten toiveita kuunnellen.

Pidämme hautapaikan istutukset kunnossa koko kesäkauden valitsemalla paikalle ainoastaan hyvin säätä kestäviä lajeja. Ensimmäinen istutus tehdään viimeistään äitienpäiväviikolla. Kesäkuntoon hauta laitetaan kesäkuussa, ja talvikuntoon myöhemmin syksyllä.

Hinnat

Perushoito 75€

Kevät-, kesä- ja syyskasvit istutettuina ja kertakastelu
Helppohoitoiset säätä kestävät kasvit
Kestolannoitus
Yksi tarkastuskäynti ja huolto
Kynttilä jouluna (edellyttää oman lyhdyn paikan päällä)

Kynttilä 5€

Kynttilän vienti ja sytytys (edellyttää oman lyhdyn paikan päällä)

Leikkokukkakimppu 15€

Leikkokukkakimpun ja maljakon vieminen ja poistaminen

Hautapaikan istutusten kesäkastelu, 50€

Kastelusta huolehtiminen kuivaan aikaan.

Lisähintaan tarvittaessa muita toiveita.