Yrityksemme

Tarinamme

Puutarha Sundström on 1970-luvulla perustettu perheyritys ja kesäkukkapuutarha, joka oli alun perin avoinna asiakkaille vain touko-kesäkuisin.

Vuonna 2014 puutarha aloitti muodonmuutoksen sukupolven vaihdoksen myötä. Rakennukset on kunnostettu, ja koko konseptin visuaalinen ilme on muuttunut. Aukioloajat on pidennetty maaliskuun puolesta välistä aina vuoden loppuun asti.

Toimintamme on vuosien myötä monipuolistunut, ja olemme lähteneet kehittämään puutarhaamme, tilojamme ja konseptiamme rohkeasti kohti lähimatkailua ja muita elämyksiä: Puutarha-alan kausiluontoisuutta ovat paikkaamassa leikkokukat sidontatöineen, pieni kahvilamme ja VeeVee Retro -myymälämme sekä -verkkokauppamme. Palveluihimme kuuluvat myös hautojen hoitopalvelut, kukkavälitykset sekä erilaiset puutarha- ja kukkakurssit.

Virpi Vuoristo

Yrittäjä, puutarhuri

Joni Vuoristo

Yrittäjä, talonmies, kukkalähetti
(Kuvassa myös puutarhakoira Bella)

Mira Vuoristo

Myyjä, VeeVee Retro ja Kahvibaari Retro vastaava

Sanna Vuoristo

Myyjä, puutarhatyöntekijä